tiistai 22. toukokuuta 2012

"Matkaan lähden, matkaan lähden..."

Huomenna alkaa häämatka, joka suuntautuu viikoksi Espanjan lämpöön ja tarkemmin sanottuna Barcelonaan


Kuva täältä


Odotamme molemmat tulevaa reissua innolla. Hotellimme on lähellä rantaa, joten uskon että yllä näkyvä maisema vastaa meidän ensi viikon maisemia suhteellisen hyvin. Vähän kauhun hetkiäkin koettiin tänään kun tämä vaimo oli elänyt siinä luulossa, että passi on tietyssä tärkeiden papereiden kansiossa. Kas, eipäs ollutkaan ja koko kämppä tuli käännettyä ympäri 15 minuutissa. "Naisella ei ikinä ole liikaa laukkuja" mutta kesti hetken aikaa kun kävin kaikkia laukkujani. Juuri kun aioin luovuttaa ja aloittaa itkupotkuparku-kohtauksen, löytyi passi erään laukkuni pikkutaskusta.


Olemme koko tämän ja eilisen päivän katsellut kaikkia mahdollisia nettijuttuja, että millä kannattaa siirtyä lentokentältä hotellille ja mikä on tyypillinen ruokailuaika ja millä alueella ei kannata liikkua. Useimmat ihmiset varmasti suunnittelevat häämatkaansa hyvissä ajoin etukäteen, mutta me emme kuulu niihin ihmisiin. Olemme suunnitelleet häämatkaamme tasan sen verran, että meillä on kyyti lentokentälle (Entäs pois, hups!), lennot ja hotelli, päätös mennä eläintarhaan ja "No katotaan siellä sit et mitä tehdään ja mihin mennään." Tänään sentään kävin Suomalaisessa kirjakaupassa ostamassa Barcelonasta kertovan opaskirjan, joskin sekin oli eri kuin minkä olin alunperin suunnitellut ostavani. Tykkään Berlitzin opaskirjoista (kahden kirjan perusteella) ja niitähän oli iso rivi kaupassa - vain Barcelona  puuttui. Päädyin siis ostamaan tuplasti kalliimman TOP 10 Barcelona -kirjan. Onneksi se vaikuttaa kyllä hyvältä kirjalta, ettei meidän pitäisi olla pulassa!


Täytynee jatkaa pakkaamista, jotta oikeasti voi huomenaamulla lähteä. Toivottavasti muistan ottaa kaiken tärkeän. Mieheni on tietenkin pakannut jo ajat sitten, mutta minä olen syntyjäni hidas hämäläinen joten mitä muuta voi odottaa kuin viime tipan pakkauksia? Kamera on lähdössä mukaan, joten kuvia on luvassa sitten kun jatkan kirjoittelua taas about viikon päästä. 


Adéu!

lauantai 19. toukokuuta 2012

"Löysin yhden otoksen, jossa sua mä suutelen..."

Tässä nyt alustavasti jonkin verran kuvia. Pitää vielä kysyä sulhaselta (avio)mieheltä, saako hänen naamaansa julkaista blogissa. Siksi nyt on vain tietynlaisia kuvia ja aika vähän - jostain syystä melkein kaikissa lauantaina otetuissa kuvissa olemme yhdessä.  Laitan lisää sitten kun saan varmistuksen mieheltä. 

Kaikki tämän postauksen kuvat on ottanut Tuomas NP Networkingista. Kiitos Tuomakselle ja Aleksille ammattitaitoisesta kuvauksesta. Harmi, että Aleksin tietokone on mennyt rikki, niin hänen ottamiaan kuvia emme ole vielä saaneet. Suosittelen kyllä Tuomaksen ja Aleksin kuvailuja kaikille, he ovat asiallisia ja taitavia - unohtamatta kuitenkaan rentoutta ja mukavuutta. Kaikille, jotka tahtovat juhliinsa nuoret, tyylikkäät ja taitavat kuvaajat, NP Networking on hyvä vaihtoehto.


Kampaajalla kun kampaus oli valmis, mutta meikki vielä tekemättä.
Päivitin Facebookiin, että "... on hääpuku päällä Akaan kirkossa odottamassa että pääsee naimisiin "


Tahdottiin, vaihdettiin sormukset ja suudeltiin.

Yhteinen taival alkoi kävelemällä kirkosta pois.
Kenkäleikissä piti välillä oikein miettiä että kumpihan tähän nyt olisi parempi vastaus.

Tykkään tästä kuvasta ihan sikana.

 Mitäs pidätte kuvista? Vihdoin sai julkaista mekostakin kuvan. Vielä kun miehestä saa luvalla julkaista niin saatte enemmän kuvia nähtäväksi. :)

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Rouva

Mentiin naimisiin. Anteeksi, etten tällä viikolla ehtinytkään kirjoittaa uudestaan. Oli jostain syystä vähän kiireitä 8))) No nyt on kaikki ihanaa ja auvoisaa. Päivittelen blogia tässä aina kun ehdin ja kerron häistä vaikka yhden asian kerrallaan päivityksissä, jotta teidän mielenkiintonne Morsiusmatkaa kohtaan säilyy :P


Suosittelen naimisiin menemistä, se on kivaa - varsinkin jos mies on ees puoliks yhtä ihana kun mun!



maanantai 7. toukokuuta 2012

Kiireitä, helpotusta ja alle viikko!

Olen ollut ahkera parin päivän aikana. Onneksi en ole ollut ainoa. Perjantaina haimme maljakot Vantaalta (naimisiin.infon hääkirppari kunniaan!) ja lauantaina sulhoni toi paljon tavaraa Akaaseen. Sunnuntaina kävin Ideaparkissa shoppailemassa mahdollisimman painavia tavaroita yksin. Jos käsilihakset vaativat treeniä, kannattaa kantaa kuutta purkkia koristekiviä ja 55 saippuakuplaputelia ja kävellä ympäri ostoskeskusta etsien mitä vaan mitä kyseisestä paikasta ei löydy. Tosiaan meille ei sitten tulekaan riisiä vaan saippuakuplia, jotka maksavat muuten noin 40€ enemmän kuin riisi. 


Sunnuntaina sitten askartelin kaason ja kaimani kanssa pöytäkolmioita, joihin tuli menu ja hyvin löyhä ohjelmarunko. Niihin saatetaan vielä lisätä jotain koristeita, jos keksin jotain kivaa ja jaksan toteuttaa sen. Saimme ne muutamassa (ei mitään hajua kuinka monessa) tunnissa valmiiksi siinä juoruilun ja muun sosiaalisen päivityksen ohessa. Teimme myös osan hääkarkeista. Emme siis tehneet karkkeja, vaan laitoimme narulla paperikarkkiin kiinni paperin, jossa on pätkä jonkun laulun sanoista. Loput karkeista hoidimme Äidin kanssa tänään. 


Pieni paniikki uhkasi tulla, kun kuulimme muutama päivää sitten, ettei meillä ole hääautoa. Sen piti tulla toiselta kuvaajista, mutta varaosat eivät ehtineet ajoissa, jotta auto olisi häissä ehjä. Neuvokas siskoni laittoi Facebookiin ilmoituksen, että "Hääauto hakusessa! Siskon häät lauantaina Akaassa ja nyt niiden hääauto onkin rikki. Löytyiskö keltään siis autoa (jotain hienoa) lainaan, kuskilla tai ilman?" Siihen sitten tuli muutamia vastauksia ja eräs toisen siskoni kaveri soitti minulle. Hän tarjosi isänsä Citroen DS -museoautoa. Olin ihan innoissani ja nyt meillä on mitä luultavimmin myös hääauto hoidossa.



En ihan tarkkaan tiedä, minkä näköinen kyseinen auto on, mutta tuo yllä oleva ainakin löytyi ihan vaan googlaamalla. Meidän luultavasti tuleva hääauto on kuulemma (en muista minkä sävyn) punainen. 

Tällä hetkellä to do -listassa ei ole kovinkaan montaa kohtaa:

- Huomenlahja (Mitä ihmettä muut aikovat ostaa huomenlahjaksi??)
- Lopullinen pöytäjärjestys
- Kirkkoon tulevat ohjelmalehtiset
- Pöytänumeroiden tekeminen (äiti on onneks tästä vastuussa)
- Vieraskirjan sivujen tulostaminen
... ja tietenkin kaikki koristelut yms. asiat jotka voi hoitaa vasta perjantaina juhlapaikalla.

Tällä viikolla saattaa päivitykset jäädä aika vähäisiksi, mutta yritän ehtiä ainakin kerran vielä ennen häitä kirjoittaa. Ainiin ja hei jos jollain teistä lukijoista ei ole tekemistä lauantaiksi, tervetuloa vihkiäisiimme Akaan kirkkoon klo 13. Kirkkoon ovat kaikki tervetulleita, mutta tilan rajallisuuden vuoksi hääjuhlaan voivat tulla vain kutsun saaneet. Jos vähänkin houkuttaa, niin tervetuloa seuraamaan livenä kun sanomme tahdon!

perjantai 4. toukokuuta 2012

"Nyt me mennään naimisiin viikon päästä lauantaina"

Meillä ei ole hääautoa. Askarteluita on vielä tekemättä. Pöytäliinoja on ostamatta. Saippuakuplatkin pitää kai hankkia. Huomenlahjaa en ole vielä edes miettinyt.

Paljon on siis vielä tekemättä, MUTTA tänään sillä ei ole väliä. Tänään alkaa lätkän MM-kisat, mikä tarkoittaa sitä että minä ja sulhaseni olemme Hartwall-areenalla silmä kovana ja äänihuulet auki kannustamassa Leijonia. 

Voisin tähän nyt linkittää jotain muka-lätkäfiilistelyä kuten Poika saunoo. Sen sijaan linkitän yhden hienoimmista videoista ikinä, jossa pääosassa on suomalainen jääkiekko, eikä SM-liigan (huom. KYLLÄ, SM-liigan!) palkintopysti. Kiitos sulholleni, että on näyttänyt tämän videon minulle. Tästä tulee oikea fiilis iltaan ja tuleviin kisoihin muutenkin!


Antoisaa jääkiekkoiltaaa kaikille! 

ps. Tämä postaus liittyi olennaisesti häihin, koska tämä on meidän ehkä rentouttava miniloma ennen häitä :D

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

"It's like rain on your wedding day..."



Kuinka suurella todennäköisyydellä kahden päivän sateen jälkeen paistaa aurinko? Onneksi sain polttareista hienon sateenvarjon, joten sateinenkaan päivä tuskin pilaisi häitä. Hääkuvat vain olisi helpompi ottaa aurinkoisella ilmalla. Nyt kaikki sormet ristiin että ensi viikon lauantain sään kohdalle ilmestyy keltainen aurinko!

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Timantteja jäällä

Nyt meillä on sormukset ja oon kyllä tosi ilonen niistä. Molemmat sormukset ovat keltakultaa ja minun sormuksessa on kolme timanttia. Kaiverruksena on nimet ja häiden päivämäärä (jotta sen voi luntata sormuksesta, ellei muuten muista ;))  Sulhasen sormus on Kultajousesta ja minun sormus Laatukorusta.





Sitten ihan toiseen asiaan: kirkossa laulavat ystäväni antoivat meille kolme vaihtoehtoa lauluiksi: Romanssi, Pettävällä jäällä ja Kun on toisessa kädessä Jumala. Valitsimme niistä Pettävällä jäällä koska se sopii meille parhaiten. Tykästyin kyseiseen biisiin silloin kun ostin Yön Kuolematon-levyn kun se ilmestyi. Rakastan biisin yhteyttä Suojelusenkeli-tauluun. Taulu on kaunis muisto lapsuudesta, vaikken edes muista missä olen kuvaa katsellut. (Myönnettäköön tykkään myös Mikko Alatalon Suojelusenkeli-biisistä!) Pettävällä jäällä -kappaleessa on upeat stemmat ja toivonkin, että ystäväni laulavat laulun kaksiäänisesti.




Nyt parin vuoden sisään todella moni on rakastunut Juha Tapion levyttämään versioon kyseisestä kappaleesta. Itsekin tykkään siitä, mutta mielestäni se on ehkä vähän liian surumielinen ja liiankin pelkistetty. Toisaalta tässä herra säveltäjä/sanoittajan versiossa on kuitenkin enemmän herkkyyttä ja rauhaa.  Toivon että ystäväni osaavat yhdistellä näitä kahta eri versiota niin että molemmista otetaan toimivimmat ja upeimmat jutut.




Itse yritän edelleen epätoivoisena etsiä kappaletta, jonka sulholleni laulaisin. Auttakaa morsianta hädässä ja ehdotelkaa jotain upeita (mielellään suomenkielisiä) lauluja!

ps. KAKSI VIIKKOA.



Jälkimuokkaus:
Heti kun olin päivittänyt blogin, aloin etsiä biisejä ja totesin että yksi aikaisemmin pohtimani on kyllä pakko laulaa. Eli sekin on nyt päätetty, mutten julkasekaan sitä tässä, ettei sulhanen saa tietää :)

torstai 26. huhtikuuta 2012

Liian vähän aikaa ja paljon tekemistä

Tässä päivitetty to do


  • Korut, oletettavasti lainattavissa siskolta
  • Miehen asu, vuokrataan jostain ostetaan tänään
  • Vihkikeskustelu papin kanssa
  • Selvitys, saako riisiä heittää kirkon edessä + riisikippojen osto (niin ja riisin)
  • Huomenlahjat (tai mistäs sitä tietää onko sulhanen jo hankkinut jotain?)
  • Pöytäjärjestys
  • Menu- ja ohjelmapöytäkortit
  • Juhlapäivän aikataulutus
  • Kirkkoon tulevat ohjelmalehtiset (tämä on vähän hankala tehdä kun ei vielä ole laulua sinne)
  • Kuljetus juhlasta hääyöhotellille
  • Hääpaikan koristelu, tarviiko muuta kuin pöytien koristelun?
  • Hääauto, pohdinnassa yksi auto, muttei tiedetä onko se korjattu häihin mennessä
  • Hääkarkkien hankinta
  • Kuvaajapalaveri
  • Kakkumaistajaiset ja päätös kakuista
  • Bolero/neule/huivi
  • Maljakot
  • Pöytähelmet
  • Pöytäliinat (tervetuloa Tiimariin!)
  • Kuohujuoman ostaminen


  • Kuinka vieläkin voi olla näin paljon tekemättä? Kahden viikon päästä eletään jo hääviikkoa. Tämä morsian saattaa muuttua bridezillaksi näiden parin viikon aikana.  Apua otetaan kaikessa vastaan! 

    (anteeksi ettei tullut kauhean selkeää tekstiä, ajatukset ovat vain niin paljon häissä ja panikoinnissa etten osaa enää kirjoittaakaan)

    maanantai 23. huhtikuuta 2012

    Sano se musikaalein - POLTTARIT

    Kirjoitin ainakin kuukauden päiviin, että 21.-22.4. on varattu siskojen synttäreille. Samassa tekstissä seuraavan viikonlopun kohdalla oli polttarit. Kuinkas sitten kävikään? Taisi jäädä siskosynttärit viettämättä kun lauantaina 10 naista ryntäsi aamulla kotiini. Tunnelma oli jokseenkin samanlainen kuin tämän tekstin alimmassa kuvassa. Skumppapullo ja upeasti pukeutuneet neitokaiset yllättivät minut viikkoa odotettua aikasemmin. 


    Pukeuduin minulle annettuun asuun ja minut meikattiin teeman mukaisesti. Teemana oli musikaalit ja pukeutumisessa erityisesti Moulin Rouge. Minusta tehtiin tietenkin (joskin minulla kesti liian kauan tajuta se) Satine.



    Matkasimme Helsinkiin, jossa jouduin tekemään jos jonkinnäköisiä tehtäviä musikaalien ja Disneyn henkeen. Tehtävinä oli mm. Seppälässä miesten kauluspaitojen viikkausta, musikaaliteemaisten kuvien ottamista, avioliittoneuvojen kyselyä, High School Musical -tanssin opettelua koko ryhmän voimin (ihan parasta!), Aladdin-biisin esittäminen sekä Aladdinina että Jasminena rautatieasemalla, sulhon rakastamisen syiden listaamista,  peilin leikkimistä sekä tulevaan avioliittoon sopivien "lainien" löytämistä.

    Polttareihin sisältyi myös hyvää ruokaa Memphisissä, traktorimatka mökille, morsiussauna kaikilla mausteilla (mm. suola, jauhot, kananmuna :D), jalkahoito à la kaaso, Mamma Mia -leffaa ja leppoisaa tunnelmaa. Mökillä oli hirmuisen paljon kaikkia herkkuja sekä illaksi että aamuksi. Illalla söimme minun tekemiä kakkuja ja "kokoa itsellesi annos" -texmex-salaattia ja melkein yhtä monta erilaista dippiä kuin salaattiaineksia eli tosi monta. Aamupalaksi oli toasteja ja vohveleita, nam!

    Tytöt pitivät minusta kyllä todella hyvää huolta ja he tuntevat minut niin hyvin, että polttarit olivat tosi ihanat. Olin myös hämmästynyt, kuinka hyvin kaikki tulivat toimeen keskenään, vaikkeivät toisiaan täysin tuntenutkaan etukäteen. Mukana oli siis kaaso, siskot, ystävä Akaasta, ystäviä opiskelun kautta ja ystävä sulhon kautta. Kiitos kaikille vielä kerran <3


    Toivon saavani kuvia pian, jotta näette minun Satine-lookin!

    perjantai 20. huhtikuuta 2012

    "And I say thank you for the music"

    Olen koko tämän viikon yrittänyt saada kanttoria kiinni ja tänään hän vihdoin soitti minulle. Onneksi kanttori on tuttu, koska hän on vanhempieni työkaveri. Musiikeista oli helppo sopia, koska minulla oli jo etukäteen selvät näkemykset eri musiikeista.

    Olen jo vuosia sitten tykästynyt Toivo Kuulan Häämarssiin, joten se tulee soimaan vihkimisemme alkumarssina. Isäni saattaa minua alttarille sen häämarssin tahdissa, jonka hän itsekin on niiiiiin monesti soittanut.

    Kaksi ystävääni on luvannut laulaa jonkun laulun kirkossa ja sen lisäksi meille tulee yksi virsi. Virtenä on 822, joka on virsikirjan liiteosiossa avioliittoon vihkimisen kohdalla. Halusimme sen, koska siinä on Suvivirren sävel, eli kaikki osaavat laulaa mukana. Toinen syy on se, että meidän ensimmäisen auton rekisterinumero oli 822. Kun sain tietää että meidän rekkarivirsi on avioliittovirsi, päätin että haluan sen häihimme. Virren sanat löytyvät täältä.

    Päätösmarssiin minulla ei ole ollut mitään suosikkia. Isäni on siis kanttori, joten tunnen marssit kuitenkin aika hyvin. Bachilla on monta hienoa marssia, mutta en tahdo kuitenkaan mitään tilulilu-marssia. Koska en löytänyt mitään mistä pitäisin, ajattelin, että no miksei meille voisi tulla jotain ihan omaa. Siksi kysyin kanttorilta, josko hän voisi tehdä urkuimprovisaation Suvivirrestä eli siitä, joka häissämme lauletaankin. Kanttori suostui, joten nyt on kirkkomusiikit tiedossa muuten, paitsi ystävieni esitys. Jes!

    torstai 19. huhtikuuta 2012

    "Sinisiä punasia ruusunkukkia kannan kädessäni..." mutten häissä!

    Olen aina ajatellut, että hääkimpun kuuluu olla laskeutuvan mallinen. Tällä viikolla floristini kuitenkin sanoi, ettei minulle tulekaan laskeutuvaa kimppua. Syy on siinä, että mekkoni on suhteessa liian pieni laskeutuvaan kimppuun. Siksi laskeutuva vaihtui pyöreän malliseen. Floristini ideakuvana toimii tämä:


    Kimppuun tulee keltaoransseja gerberoita, valkoisia ruusuja ja vaalean limen värisiä neilikoita. Eikös olekin söpö kimppu? :)

    Pöytäkoristeiksi meille tulee kaitaliinan päälle helmiä (luultavasti siimaan tai johonkin ohueen askartelurautalankaan) ja yksittäisiä gerberoita. Kaikki häihin tulevat gerberat ovat keltaoransseja - häiden teemaväreinä kun tosiaan on keltainen, oranssi ja vihreä.

    maanantai 16. huhtikuuta 2012

    One lovely blog award


    Tunnustukseen kuuluu kolme tehtävää:

    1. Kerro linkin kera blogissasi, keneltä tunnustuksen sait.
    2. Kerro itsestäsi seitsemän faktaa.
    3. Lahjoita tunnustus eteenpäin 15 blogille/bloggaajalle


    Kiitos Empulle, jolta sain tunnustuksen!

    1. Olen totaalisen koukussa Täydellisiin naisiin. Omistan kaikki seitsemän tuotantokautta dvd:llä ja ostan myös kahdeksannen, kun se ilmestyy. Olen telkkarille uskollinen, enkä ikinä katso sarjan jaksoja etukäteen netistä, joten maanantai-illat menevät istuessa sohvalla.

    2. Pidän voimakkaista väreistä ja rakastan retrokuoseja. Meidän sisustus on vihreää ja kirkkaan punaista. Juuri viikonloppuna laitoimme olohuoneeseen mummolastani saadut kukkaverhot.


    3. Olen parantumaton Roomantikko. Olen käynyt kaksi kertaa Roomassa ja se on elämäni toiseksi suurin rakkaus. Rooman henki vangitsi minut jo ensimmäisellä kerralla ja nyt sinne on pakko päästä aina uudelleen. Sulhaseni lupasi viedä minut sinne vielä tänä vuonna.


    4. Olen hyvin kiinnostunut jääkiekosta. Koska olen kotoisin Tampereen läheltä, vaihtoehtoja oli vain kaksi - Ilves ja Tappara. Meidän perheessä Tappara ei sitten oikeastaan ollutkaan vaihtoehto, joten olen aina ollut Ilves-fani. Ja kyllä, olen ylpeä siitä, vaikka Ilves joutuikin karsimaan liigapaikasta tänä vuonna.

    5. Olen kauhean innostunut leipomaan - varsinkin voileipäkakkuja. Juhlin tulevana viikonloppuna siskojeni kanssa heidän synttäreitään ja lupasin leipoa sinne sekä voileipä- että suklaakakun. Teen samanlaisen taco-kakun kuin ystäväni yllärisynttäreihin kuukausi sitten.


    6. Olen muka-järjestelmällinen ihminen. Tykkään kun kirjat ja cd-levyt ja elokuvat ovat järjestyksessä. Pienet kokonaisuudet, kuten vessan kaappi, on mukava pitää järjestyksessä. Muuten olen täysin sottapytty. Inhoan kotitöitä - varsinkin tiskaamista - joten keittiö ja makuuhuone ovat usein sotkuisia. (Tunnustuksena myös että keräämme Disneyn Klassikko-nimikkeen saaneita elokuvia.)


    7. Kroppani näyttää ihan hyvältä, mutta se on epäsopusuhtainen. Tämä tuli todistettua taas kun ostin alusvaatteita häämekkoni alle. Olkaimettomat rintaliivit oli todella hankala löytää minun kokoa. Ympärysmittani oli alle sen pienimmän (mutta pienin oli onneksi ok) ja rintani ovat siihen nähden aika suuret. Niissä liiveissä, joissa ympärysmitta oli hyvä, kuppeja ei ollut tarpeeksi suurta kokoa tai päinvastoin. Kolmannesta Change-myymälästä löytyi oikeasti sopivat liivit. Ei siis ole helppoa olla hyvännäköinen, eikun? ;)

    Hahah, kuva ei liity tapaukseen! Kuva on partioleiriltä, jossa esitin Johanna Tukiaista ja siksi kroppaani "vähän" muokattiin suuremmaksi.


    Kaikki, jotka eivät vielä ole faktoja ladanneet tiskiin, niin nyt on oikea aika! Ainakin Niitä näitä ja häitä, Toukomorsio, Bridezilla ja I've got him Bitches ansaitsevat tunnustuksen :>

    torstai 12. huhtikuuta 2012

    Kuukauden päivät

    31
    Eilen kävin juttelemassa pitopalvelun naisen kanssa. Sain todella turvallisen olon, koska rouva oli todella herttainen ja mietti kaikessa meidän parasta. Hän innostui siitäkin, että meille tulee kakut muualta ja mittaili siinä sitten kakkutelineen osia. Pitopalvelupalaverin jälkeen treffasin kaasoa ja kävimme läpi kaiken, mitä vielä pitää tehdä ja miten. Ideoimme mm. vieraskirjaa ja pöytäkoristeita.

    30
    Tänään on kuukausi häihin. Olin tänään tulevan anopin kanssa hääshoppailemassa. Ostin lautasliinoja, verhoja kaitaliinoiksi ja valokuvakehyksiä pöytänumeroille:

    29
    Pitää muistaa pakata hiuskoriste mukaan kun menen Akaaseen! Ehkä voisin viedä myös jo lautasliinoja sinne. Toivon mukaan saan viikonlopun aikana myös vannealushameen joltain lainaksi.

    28
    Lauantaina tehdään koekampaus. Odotan sitä innolla, koska emme ole kampaajani kanssa etukäteen sopineet mitään kovin tarkkaa kampauksesta.

    27
    Pyhitä lepopäivä.

    26
    Maanantaina on sitten palaveri floristin kanssa. Silloin pohdimme kaiken kukkakimpusta pöytäkukkiin. Tällä hetkellä oman pään pohdinnoissani on vain gerberoita ja germinejä ja mitä vaan teemasävyihin sopivia kukkia. Mielenkiinnolla odotan mitä ystäväni on pohtinut kimppuuni.

    25
    Tiistaina menen ystäväni kanssa ostamaan minulle alusvaatteet hääpuvun alle. En ole aiemmin ostanut rintaliivejä mistään sellaisiin erikoistuneesta liikkeestä, joten on tärkeää, että minulla on ystävä mukana. Toivon, että Changessa on vielä silloinkin kaksi settiä yhden hinnalla -tarjous, jotta saisin toiset kaupan päälle.

    24
    Keskiviikkona 18.4. meillä tulee sulhoni kanssa KAKSI VUOTTA seurustelun aloittamisesta ja vuosi kihlauksesta. Silloin ei siis stressata liikoja häistä vaan keksitytään toisiimme herkkuillallisen ja ehkä jonkun elokuvan avulla.

    23
    Torstaina ompelijaystäväni lyhentää häämekkoni sopivan mittaiseksi ja muokkaa olkaimet. Tähän päivään mennessä pitää siis olla kengät (on jo!), vannehame (apua!) ja alusvaatteet.

    22
    Häälepopäivä.

    21
    Vietän siskojen kanssa heidän synttäreitä. Korkeintaan hankimme toiselle siskolle häihin mekkoa, mutta muuten viikonlopun pääpaino on synttäreissä eikä häissä.

    20
    Edelleen siskoilua.

    19
    - Kaikkia häihin liittyviä härpäkkeitä, joita en vielä ole suunnitellut. Pöytäjuttujen askartelua.
    15

    14
    POLTTARIT!!! Hui. Tähän mennessä pitää olla vaikka mitä hassua pakattuna reppuun.

    13
    Polttarit mahdollisesti jatkuu - ainakin yöpuku piti olla mukana!

    12
    - Mitä vaan mitä vielä on tekemättä
    9

    8
    Tähän päivään mennessä pitää olla tehtynä paljon kaikkea, jotta voin mennä Kirkon nuorisopäiville koko viikonlopuksi.

    7
    Nuorisopäivillä stressaamassa ja laulamassa kaikille ärsyttävästi että "Hei me mennään naimisiin viikon päästä lauantaina!"

    6
    Mitä vaan kaikkea

    5
    Maanantaistressit ja viimeistelyitä kaikesta koko viikon.

    4
    Tiistaina värjätään mun hiukset häitä varten ja pelätään lauantaita.

    3
    Vihkikeskustelu ja -harjoitukset on jossain kohtaa tätä viikkoa, ei olla vielä sovittu papin kanssa tarkasti.

    2
    Apua, häät on ihan kohta!

    1
    Juhlapaikan laittaminen kuntoon, koristelut ja bändin valmistelut. Valmisteluiden jälkeen menen kaasoni (vanhempien) luokse yöksi eli varakotiini. Sulhanen on nimittäin minun vanhempieni luona yötä ennen suurta päivää.

    0
    THE BIG DAY.

    torstai 5. huhtikuuta 2012

    Kaasoudesta

    Luin tänään Iltasanomien nettisivuilta jutun Onko kaaso ystävä vai orja? (Se on luettavissa täällä.) Jutussa oli kerätty kauhukokemuksia kaasona olemisesta. Monille heistä oli sattunut tehtäväksi yrittää auttaa Bridezillaa ja joillain oli mennyt välit poikki jo ennen häitä. Aloin pohtia kaasojuttuja tarkemmin. Mietin viime kesää, jolloin olin itse kaaso ja mietin tätä kevättä ja omaa kaasoani. Mikä kaikki kuuluu kaason tehtäviin? Miten pitää kaaso tyytyväisenä rooliinsa? Millä perusteella kaaso valitaan?

    Minä ja kaasoni olemme olleet (parhaita) ystäviä noin kolmevuotiaasta alkaen. Hän tietää historiani, sukuni ja arvoni. Olemme varmaan joskus ala-asteella sopineetkin että "ollaan sit toistemme kaasoja, jooko?" Vaikka opiskelemme eri paikkakunnilla ja nykyään näemme harvoin, aina kun tapaamme on helppo olla. Tunnemme toisemme niin hyvin, ettei välimatka häiritse ystävyyttä. Hän kysyi minua kaasokseen noin kaksi vuotta sitten ja otin tehtävän vastaan ilolla.


    Tässä ystävyyteemme sopiva kappale, vaikkakin Juha on ehkä tarkoittanut sen rakastavaisille.




    Hoidin oman kaason pestini mielestäni hyvin, koska mielestäni se oli niin hienoa. Tykkäsin kaasona olemisesta, kun sai järjestää polttarit ja sai keksiä juhlaan ohjelmaa. Parasta oli tietenkin se, että sai tukea parasta ystäväänsä hänen elämänsä mahdollisesti onnellisimpana päivänä. Olen järjestäjäihminen, joten nautin kaasona häärimisestä. Sain siitä myös paljon kiitosta, jopa minulle tuntemattomilta ihmisiltä.


    Odotan omissa häissäni kaasoltani, että hän on tukenani ja auttaa järjestelyissä. Olen iloinen että kaasoni on jo rouva, joten hän osaa auttaa sellaisissa asioissa, joissa itse en neitinä viime kesänä osannut. Olemme sopineet, että kaaso ja bestman hoitavat juhlien ohjelman. Kaaso myös järjestää polttarini yhdessä toivomieni muiden ystävieni kanssa. Muuten kaaso auttoi kutsujen tekemisessä, oli kanssani häämessuilla ja auttaa varmasti kaikessa, mihin vain keksin kysyä.

    Yritän olla rasittamatta kaasoani liikaa, jotta häistä tulee meille molemmille ihana päivä. Jälkeenpäin sitten hankin tietenkin jonkun kiitoslahjan, koska tiedän kaasolla olevan paljon tehtävää. Ihanaa kun on kaaso apuna eikä kaikkea tarvitse tehdä/osata itse! :>



    maanantai 2. huhtikuuta 2012

    Kuumottava lista

    To do eli mitä kaikkea pitää vielä tämän 40 päivän aikana tehdä, ideoida ja hankkia

    • Vannealushame, lainattavissa
    • Alusvaatteet mekon alle
    • Korut, oletettavasti lainattavissa siskolta
    • Miehen asu, vuokrataan jostain
    • Sulhasen vihkisormuksen hankkiminen, alustava ajatus on jo
    • Vihkikeskustelu papin kanssa ja musiikeista sopiminen kanttorin kanssa
    • Selvitys, saako riisiä heittää kirkon edessä + riisikippojen osto (niin ja riisin)
    • Huomenlahjat (tai mistäs sitä tietää onko sulhanen jo hankkinut jotain?)
    • Pöytäjärjestys
    • Valokuvakehykset pöytänumeroille
    • Menu- ja ohjelmapöytäkortit
    • Juhlapäivän aikataulutus
    • Kirkkoon tulevat ohjelmalehtiset
    • Kuljetus juhlasta hääyöhotellille, ehkä kaason kyydillä? paitsi jos kaaso jää siivoamaan ja me halutaan jo lähteä :o
    • Yhteydenotto pitopalveluun
    • Hääpaikan koristelu, miten?
    • Kukkapalaveri floristin kanssa
    • Vieraskirja, miten/millainen?
    • Käsilaukku, lainattavissa ehkä, kysyn sieltä mistä lainaan alushamettakin
    • Sormustyyny
    • Hääauto, pohdinnassa yksi auto, muttei tiedetä onko se korjattu häihin mennessä
    • Hääpuvun viimeistely
    • Koekampaus, kahden viikon päästä!
    • Hääkarkkien hankinta
    • Kuvaajapalaveri
    • Alkumaljapohdinta
    • Kakkumaistajaiset ja päätös kakuista
    • Kaasotreffit lieventämään stressiä, joka näistä kaikista muista kohdista tulee :D
    • Polttarit ja nekin^
    Lisäksi minulla on erinäisiä jatkuvia projekteja meneillään liittyen itseeni ja häihin. Suurin kevään mittainen projekti on kynsien kaunistuminen, jossa ensiksi lopetin niiden pureskelun ja nyt yritän saada ne näteiksi tai edes ok näköisiksi häihin. Yritän myös tehostaa varsinkin kasvojen hoitoani, jotta saisin finnien määrän minimiin. Lisäksi meneillään on kenkien koeajot ja kunnon kohottaminen eli kiinteytysoperaatio Zumban avulla.

    Huh, tuntuu siltä että olisi vielä hirmuisesti tehtävää, muttei kuitenkaan osaa tehdä asioille mitään. Stressiä pukkaa aina kun muistaa mitä kaikkea pitää tehdä. Kyllä tästä silti selvitään, hääthän on ilonen asia ja naimisiin on pakko päästä kun on niin ihana mies! <3

    torstai 29. maaliskuuta 2012

    "Laulan sulle tämän laulun..." tai jonkun toisen

    Olen alkanut pohtia, josko laulaisin häissä sulholleni jonkun laulun.



    Anna Puun Mestaripiirros on upea kappale ja se tulikin pohdinnoissa aika pian mieleen. Toisaalta haluaisin jonkun laulun, jossa saa hmm laulaa enemmän tai isommin. Tahtoisin löytää jonkun sellaisen biisin, jota ei lauleta useimmissa häissä. Se sulkee pois jo ainakin Finlandersin Oikeesti, Tauskin Sinä vain ja Johanna Kurkelan Rakkauslaulun. Kaikki edellisistä on kyllä kauniita lauluja, mutten tahdo niitä meidän häihin (ja ollakseni rehellinen, en edes osaisi laulaa Rakkauslaulua). Mietin myös Stellan Häävalssia, joka on oikein kaunis. Se tyssäsikin ehkä siihen, että laulun aikana minua alkoi itkettää jo eilen kun  vain kuvittelin laulavani sitä miehelleni.

    Voi olla, että täytyy vain olla laulamatta jos ei sopivaa laulua löydy. Onko joku muu ajatellut laulaa omissa häissään tai onko jollain hyviä ehdotuksia biisivalinnasta?

    maanantai 26. maaliskuuta 2012

    Sinulle on postia




    Sain tänään postista mainosten ja laskujen lisäksi tuon yllä olevan postikortin. Ilahduin totta kai, koska saan aika harvoin kortteja muuten kuin matkoilta. Toinen puoli kortista paljasti aika vähän, mutta avasi myös kortin kuvaa.


    28.4. ja kortti on lähetetty Kuopiosta. Tästä siis alkaa virallisesti jännitys polttareita odotellessa. Täytyy vain muistaa vaihtaa työvuoro - tuskin olen menossa tuolloin illaksi töihin. Täytynee myös ilmoittaa tulevalle appiukolle, etten välttämättä tulekaan 29.4. klo 12 lounaalle.

    Näin pari yötä sitten unta, jossa olin muka polttareissani. Siellä oli ihan eri ihmiset, keiden piti ja muutama ystäväni, joiden pitäisi tulla, oli jättänyt tulematta siksi, etteivät he olleet maksaneet osuuttaan ajoissa ("Eihän sitä tiedä jos tulee vaikka kipeäksi"). Polttariunessani ei oikein tapahtunut mitään erikoista, kävelimme metsäpolkua pitkin jonnekin ja tunnelma oli jotakuinkin jännittynyt ja odottava.

    Olen välillä havahtunut siihen, että mietin mikä polttareina olisi kivaa ja "Hei tuotahan voisi tehdä silloin!" Kuitenkin herään melko pian ajatuksistani ja totean itselleni, etten suunnittele omia polttareitani. Tykkään suunnitella tapahtumia ja bileitä ja tietää niistä kaiken jo etukäteen. Siksi on niin hankalaa olla tietämätön - varsinkin kun kaikki lähimmät kaverini tietävät. En oikein osaa odottaa polttareiltani muuta kuin morsiussaunaa ja toivottavasti myös jotain hyvää kuoharia. Rakastan myös pukeutumista kaikkiin hassuihin ja ihaniin asuihin, joten siitä ei tule ongelmaa minulle, varsinkaan jos koko seurue on mukana pukeutumisteemassakin. Muita toiveita ei polttarien suhteen ole (paitsi tietty että olisi hauskaa!)

    (kuva täältä)