maanantai 20. helmikuuta 2012

Kutsuja

Eilen tuli vietettyä kutsutalkoita (sulhasen,) kaason ja siskojen kanssa. Sulhanen on siksi sulkeissa, että hän toimi enemmän dj:nä kun askarteli, mutten tahdo väheksyä myöskään hänen panostaan.

Ideana oli tehdä mahdollisimman yksinkertaiset kutsut. En halunnut raivostuttaa ketään talkoolaisista (enkä itseäni) keksimällä liikaa pikkutarkkaa näpertelyä. Alkuperäisesti innostuin tästä kutsusta, jonka löysin naimisiin.infon sivuilta (kuva täältä):


En kuitenkaan tahtonut vaaleanpunaista kutsuihimme ja rusettikaan ei ihan ollut mieleen, joten muokkasimme ideaa. Vihreä korttipohja - YEP! Revityt reunat - YEP! Koska tuleva kälyni on loistava kuvataitelija (enkä nyt edes tee hänelle oikeutta noin lievällä ilmaisulla), hän sai maalata kuvan meidän kutsuihin. En malta pitkittää turhilla löpinöillä, koska olen niin ylpeä hienoista kutsuista. (En kuitenkaan näytä kuin kutsun kannen, jotta kutsutuilla blogin seuraajilla on vielä mielenkiintoa avata kutsu!)


Parasta kutsuissa mielestäni on niiden erilaisuus. Kuva on revitty käsin jokaiseen kutsuun - kukapa osaisi repiä kahta samanlaista? Helmikoristeita liimatessa annoin tekijöille vapauden laittaa helmet ihan mihin tahansa kannessa (ei kuitenkaan tipusille silmiksi). Se tarkoittaa sitä, että jokainen kutsu on erilainen.

Emme saaneet tehtyä kaikkia valmiiksi, sillä olin arvioinut kaksipuolisen teipin määrän väärin ja se sitten loppui kesken. Tänään kävin ostamassa lisää ja huomenna aiomme saada loput kutsut valmiiksi ja tällä viikolla jopa postiin (huoh, toiveajattelua).

Häähuminoista toivotan kaikille mukavaa laskiaisen aikaa! Keskiviikkona alkaakin paasto, joten siihen asti saa syödä laskiaispullia ja tehdä kaikkea, mitä olette ajatelleet itseltänne paastoksi kieltää.

3 kommenttia: